Verovapaat kasinot

Mikäli olet Suomen kansalainen, olet varmasti tottunut jo siihen, että veroja saa maksella tässä valtiossa vähintäänkin kohtuullisesti. Sellaista ansiota, tai toimintoa ei Suomessa ole, jota ei olisi verotettu. Toisinaan tämä on ihan hyvä asia, sillä näiden avulla maamme on kuitenkin vielä toistaiseksi ainakin hyvinvointivaltio, jonka kansalaiset voivat kohtalaisen hyvin. Verorahoilla hoidetaan myös julkisia kouluja sekä terveydenhuoltoa, joka kansantalouteen tuo ison loven vuosittaisella tasolla.

Aivan kaikesta ei kuitenkaan ole ihan yhtä miellyttävä maksaa veroja, ja yksi näistä on tietysti nettikasinoilta saatavat voitot. Tuntuisi kertakaikkiaan kohtuuttomalta, että kovalla työllä ja tuurilla ansaituista voitoista veisi verokarhu vielä 50 prosenttia omiin taskuihinsa! Onneksi suurin osa tällä hetkellä suomalaisille tarjotuista nettikasinoista tarjoaa 100 prosenttisen takuun siitä, että kaikki voitot ovat verovapaita. Näitä kasinoita yhdistää käytännössä sellainen asia, että ne ovat lähes kaikki rekisteröity Maltalle. Malta on pieni aurinkoinen, n. 500 000 ihmisen saari välimerellä, jossa peliala kukoistaa suurempana kuin missään muualla. Hauskintahan tässä on se, että Maltalaiset itse eivät juurikaan nettipelejä pelaile, vaikka työpaikkoja alalta löytyy kymmeniä tuhansia.

1.
Mr Green

100% Tervetuliaisbonus up to 100€ asti

2.
Mr. Play

100% Talletusbonus aina 200€ asti.

3.
Ninja Casino

Ei ensitalletusbonusta

MGA

MGA on lyhenne sanoista ”Malta Gaming Authority”. Kyseessä on Maltalla toimiva organisaatio, joka jakaa lisenssejä ulkomaalaisille peliyhtiölle. Yksinkertaistettuna prosessi menee siten, että peliyhtiö perustetaan, jonka jälkeen se rupeaa hakemaan tarvittavia lupia. Kuten huomaat, byrokratiaa ei pääse karkuun edes välimerellä! MGA:n toimintaa on paljolti kiitelty erilaisten tahojen toimesta, sillä sen pääasiallinen tehtävä on varmistua siitä, että pelejä tarjoavat yritykset toimivat reilun pelin hengessä. Ymmärrämme kaikki sen, että nettikasinot tekevät sitä suurempia voittoja, mitä enemmän pelaajat häviävät rahaa. Siellä missä on rahaa, on usein myös vilpillistä toimintaa. MGA pitää huolen siitä, ettei vilpillisiä toimijoita pääse lisenssin alla seilaamaan ja antaakin näille yrityksille laatutakuun (yritykset ovat kuitenkin omasta toiminnastaan henkilökohtaisesti vastuussa).

MGA paitsi pitää pelit turvallisina, se toimii myös kolmantena osapuolena riitatilanteissa, missä esimerkiksi pelaaja ja nettikasino kiistelevät asioiden lopputuloksista. Yleisimmin näissä tilanteessa ratkotaan kotiutuksiin, tai talletuksiin liittyviä asioita, joissa ei ole päästy kummankaan osapuolen toimesta sopuun. Tilanteet ovat hyvin harvinaisia, mutta pelaaja voi halutessaan valittaa MGA:lle asti, mikäli kokee, ettei nettikasino, tai operaattori ole toiminut sääntöjensä mukaisesti. Nettikasinot myös haluavat välttää tätä kaikin mahdollisin keinoin, sillä huono käytös saattaa parhaimmillaan johtaa lisenssin purkamiseen.

Verovapaat jackpotit

Yksi parhaimpia asioita verovapaudessa on tietysti se, ettei voitoilla ole minkäänlaista ylärajaa. Tästä syystä esimerkiksi MGA:n lisenssillä toimivat kasinot tarjoavatkin ahkerasti pelaajilleen erilaisia jackpot-pelejä, joiden pääpalkinnot saattavat kohota jopa kymmeniin miljooniin euroihin asti. Hyvänä esimerkkinä on mm. suomalainen, tuntemattomaksi jäänyt henkilö, joka vuonna 2013 nappasi yli 17 miljoonan euron päävoiton pelistä ”Mega Fortune”. Tämä tarkoitti sitä, että kyseinen pelaaja sai pankkitililleen tuon voittosumman lyhentämättömänä, eikä tästä tarvinnut maksaa senttiäkään veroa. Toki verottaja varmasti ottaa sinuun jossain kohtaa yhteyttä, kun huomaa, että tyhjästä on ilmestynyt tilille 17 miljoonaa euroa. Pelaajilla on kuitenkin aina helppo työ todistaa mistä rahat ovat tulleet, eikä asioista edes verottaja lähde turhaan tekemään liian vaikeaa. Kyseessä on siis lainsäädäntöön kirjailtu klausuuli, joka määrittelee kyseisen verovapauden.

Mikäli aiot siis pelata jackpot-pelejä nettikasinoilla, voit tehdä sen huoletta. Muista kuitenkin tarkistaa, että kasino on rekisteröity joko Maltalle, tai Gibraltarille. Mikäli et ole varma verovapaudesta, voit aina ottaa yhteyttä ensisijaisesti verottajaan, tai nettikasinon asiakaspalveluun. Sinun vastuullesi jää kuitenkin loppupeleissä ottaa selvää siitä, oletko verovelvollinen saamistasi voitoista, vai et.

Lisenssin tuoma turvallisuus

Maltan tai Gibraltarin lisenssin alla toimivia nettikasinoista yhdistää verovapauden lisäksi myös turvallinen peliympäristö. Lisensointia hallitsevat organisaatiot eivät pelkästään tyydy seuraamaan sivusta että pelit ovat tasapuolisia ja reiluja, vaan he puuttuvat myös rankalla kädellä sellaisiin tilanteisiin, jossa esimerkiksi sivustot, tai sovellukset eivät täytä vaadittuja kriteerejä. Sama pätee myös vastuulliseen pelaamiseen, jota mm. MGA pyrkii kitkemään kaikin mahdollisin keinoin. Voit siis luottaa siihen, että näihin maihin rekisteröidyillä kasinoilla on lähtökohtaisesti aina turvallista pelata.

Vaikka olemmekin maininneet nyt useaan otteeseen Maltan ja Gibraltarin, kannattaa muistaa, että myös muualle rekisteröidyt kasinot ovat pääasiallisesti hyviä toimijoita. Mikäli kuitenkin nettikasino on rekisteröity esimerkiksi Curacaoon, emme voi taata voittojen verovapautta. Koska kyseessä on hyvin arkaluontoinen asia, ainoa oikea vastaus löytyy veroviranomaiselta, joka asioita käsittelee yksityiskohtaisesti. Mikäli olet heihin yhteydessä, muista aina säilyttää todisteet siitä, minkälaisia vastauksia olet kysymyksiisi saanut.

Miksi pelata verovapailla kasinoilla?

Tämän pitäisi olla kyllä itsestäänselvyys. Verovapaiden kasinoiden hyödyt ovat suoraan selitettävissä rahallisilla säästöillä, sillä mikäli voitat miljoona euroa, tilillesi tulee miljoona euroa. Kenellekään ei ole mitään sanomista siihen, mikäli olet voittosi ansaitusti pankkitilillesi kotiuttanut, eikä sinun tarvitse verokarhulle näistä lähteä vapaaehtoisesti ilmoittelemaan.

Verovapaiden kasinoiden ylivoimaiset edut ovat siis selvät. Lisäetuja tulee toki turvallisuudesta sekä luotettavien lisenssinmyöntäjien toiminnasta, jotka omilla tahoillaan takaavat sen, että pelit sujuvat hyvässä hengessä, eikä esimerkiksi asiakkaiden henkilötietoja käsitellä suojaamattomien yhteyksien takana.

Hyvä kikka tarkistaa mihin kyseinen kasino on rekisteröity, on suunnistaa ns. ”footeriin”, eli kasinon nettisivujen alareunaan. Tänne on yleensä merkitty sivustoa hallinnoiman yrityksen virallinen nimi, toimipaikka sekä rekisterinumero. 

Mis on tasuta keerutused veebikasiinos?

Kas teadsid, et tasuta keerutused on üks populaarsemaid funktsioone, mida pakuvad online-kasiinod? Mängijate arvu suurenemisega,…

Lue lisää +

Milliseid strateegiaid ma saan kasutada oma võiduvõimaluste suurendamiseks online kasiinodes?

Otsite oma võiduvõimaluste suurendamiseks online-kasiinode maailmas? Noh, võib öelda, et on mõned strateegilised sammud, mida…

Lue lisää +

Mis on progressiivne jackpot online kasiinos?

Olete kunagi unistanud suure võidu saamisest ja elumuutva summa võitmist? Noh, online kasiinos on progressiivne…

Lue lisää +

Mis on mängulitsents ja miks see on oluline online-kasiinode jaoks?

Nii et teid huvitavad hasartmängulitsentsid ja nende tähtsus online-kasiinode jaoks. Noh, sukeldume sellesse põnevasse maailma,…

Lue lisää +

Kuidas ma saan teada, kas online kasiino on turvaline ja usaldusväärne?

Kas olete kunagi mõelnud, kas on võimalik eristada turvalist ja usaldusväärset online-kasiinot ebatõest? Online-hasartmängude tõusuga…

Lue lisää +

Rahapelijättiläinen Pragmatic Play laajenee urheiluvedonlyöntiin.

Pragmatic Play on yksi online-kasinoiden yhteistyökumppaneista. Tämä kolikkopeleistään, livepeleistään ja Drops & Wins -turnauksistaan tunnettu…

Lue lisää +